4/6/2019

MB Rahastot sijoittaa tapahtumatoimisto TAPAUKSEEN, joka yrityskaupan yhteydessä ostaa Roof Productions Oy:n

TAPAUS on kasvanut seitsemässä vuodessa Suomen suurimmaksi tapahtumatoimistoksi ja erityisesti yritystapahtumien markkinajohtajaksi. Yrityksen kasvustrategian kannalta nyt oli oikea hetki kasvattaa kuluttajatapahtumien liiketoimintaa.

”Yritystapahtumat ovat olleet suurin liiketoimintamme koko TAPAUKSEN historian ajan. Olemme parin viimeisen vuoden ajan hakeneet kasvua erityisesti messuliiketoiminnasta ja saavuttaneet hyvän jalansijan kansainvälisten ja suomalaisten messuosastokokonaisuuksien suunnittelussa ja toteutuksessa. Nyt oli luonteva vaihe keskittyä kuluttajatapahtumien liiketoiminnan kasvattamiseen. Kokemuksesta tiesimme, että tehokkain tapa saavuttaa kasvua on ostaa alalla jo ennestään arvostettu ja tunnettu toimija”, taustoittaa TAPAUKSEN toimitusjohtaja Timo Aalto.

TAPAUKSEN liikevaihto oli vuonna 2018 23 miljoonaa euroa ja siitä 15 prosenttia syntyi kuluttajatapahtumien liiketoiminnasta. Roofin yritysoston jälkeen kuluttajatapahtumien osuus kasvaa 30 prosenttiin TAPAUKSEN liikevaihdosta ja kuluvan vuoden pro forma liikevaihto yli 30 miljoonaan euroon.

”Roofin liiketoimintaa on saatu hienosti kehitettyä yhdessä huippuosaajien kanssa tähän pisteeseen, jossa koimme, että tarvitsemme isompia hartioita ja uutta kasvubuustia. TAPAUS tuntui kuin isoveljeltä, joka tukee ja täydentää meitä. Yrityskauppa turvaa Roofin asiakkaille toimintavarmuutta sekä meidän osaamisellemme ja osaajillemme parhaat mahdollisuudet kehittyä TAPAUKSEN sisällä. Uskon, että toimintakulttuurimme sopivat TAPAUKSEN kanssa hyvin yhteen”, tiivistää Roof Productions Oy:n toimitusjohtaja Jani Savola.

”Roof Productions Oy:ssä meitä ihastutti erityisesti heidän työnsä jälki ja tapa toimia. Olimme vaikuttuneita siitä, että Roof saavutti korkeimmat asiakasuskollisuuspisteet Vuoden toimisto 2019 -kisan tapahtumatoimistokategoriassa. Se vahvisti meille, että Roofissa tehdään töitä samalla intohimolla kuin meillä, ja että Roofin kokeneet ammattilaiset jakavat kanssamme saman extra mile -asenteen asiakkaiden toiveiden ja tavoitteiden toteuttamisessa”, kertoo Timo Aalto.

Roof Productions Oy:n henkilöstö siirtyy syksyllä 2019 TAPAUKSEN työntekijöiksi yrityksen Otaniemen toimitiloihin. Yrityskaupan myötä TAPAUKSEN henkilöstömäärä kasvaa noin 80 henkeen. Jani Savolasta tulee TAPAUKSEN johtoryhmän jäsen sekä kuluttajatapahtumien liiketoiminnan operatiivinen johtaja.

Yrityskaupan yhteydessä pääomasijoitusyhtiö MB Rahastoista tulee TAPAUS-konsernin pääomistaja. Kaikki TAPAUKSEN ja Roofin nykyomistajat jatkavat merkittävinä henkilöomistajina yhtiössä. MB Rahastojen taloudellisella panostuksella on tarkoitus mahdollistaa TAPAUKSEN toiminnan kiihdytetty kehittäminen.

Yrityskauppojen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja niiden arvioidaan toteutuvan kesän 2019 aikana.

Lisätietoja:

Timo Aalto Toimitusjohtaja, TAPAUS timo.aalto@tapaus.fi +358 400 801 205 www.tapaus.fi

Jani Savola Toimitusjohtaja, Roof Productions jani.savola@roof.fi +358 40 593 2051 www.roof.fi

Kimmo Vanne Partneri, MB Rahastot kimmo.vanne@mb.fi +358 40 552 8398 www.mb.fi TAPAUS on vuonna 2012 perustettu tapahtumatoimisto, joka uskoo menestyvän bisneksen syntyvän ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Meillä työskentelevät työhönsä intohimoisimmin suhtautuvat tapahtumamarkkinointialan ammattilaiset, joiden avulla TAPAUS on kasvanut halutuksi yhteistyökumppaniksi sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Olemme olleet tapahtumajärjestäjänä erilaisissa projekteissa jo yli 30 maassa, Beverly Hillsistä Jekaterinburgiin sekä Abu Dhabin, Venetsian ja Bangkokin kautta Hyvinkäälle. Silti mikään tapahtumatarve ei ole meille liian pieni, suuri tai outo.

Roof Productions on toimitusjohtaja Jani Savolan vuonna 2006 perustama tapahtumamarkkinointitoimisto, joka työllistää 18 henkilöä. Roof on erikoistunut luovien brändikohtaamisten suunnitteluun ja toteuttamiseen erityisesti kuluttaja-asiakkaita tavoitteleville yrityksille. Roofin toiminta on kasvanut usean vuoden ajan ja yhtiön liikevaihto oli lähes 7 miljoonaa euroa tilikaudella 2018.

MB Rahastot on vuonna 1988 perustettu johtava suomalainen pääomasijoittaja. MB hallinnoi yhteensä 0,5 miljardin euron pääomasijoitusrahastoja, joissa sijoittajina ovat pääasiassa johtavat suomalaiset institutionaaliset sijoittajat. Toimintansa aikana MB on sijoittanut menestyksekkäästi noin 40 keskisuureen yhtiöön Pohjoismaissa.

LIWLIG Group Oy ostaa pohjoismaiden johtavan norjalaisen luksustapahtumien järjestäjän Off Piste AS:n

15/4/2024

LIWLIG Groupin yrityskauppa avaa konsernille kokonaan uuden segmentin pohjoismaisilla markkinoilla – valtaosa norjalaisen Off Piste AS:n asiakkaista on varakkaita yksityishenkilöitä Norjasta, Ruotsista ja maailmalta

Brändikokemukset - Osa 4

23/2/2024

Blogisarjan neljännessä osassa pohdimme, miten brändikokemusta voidaan pyrkiä syventämään aistihavaintojen ja oppimisen tasolta aitoon tunneyhteyteen.

Brändikokemukset - Osa 3

6/10/2023

Viisiosaisen blogisarjan kolmannessa osassa kerromme kuinka hyvin tehty brändikokemus ohjaa ja kouluttaa ihmisten toimintaa.

Parhaat vinkit onnistuneisiin ja vaikuttaviin henkilöstötapahtumiin, joilla aikaansaat mitattavia tuloksia

5/9/2023

Olit sitten järjestämässä strategian lanseerausta, vuosijuhlaa, kick-offia tai pikkujouluja, olemme koonneet muutamia onnistuneen henkilöstötapahtuman periaatteita, joita ei kannata sivuuttaa.

Tapauksen asiakaskokemuspelissä kaikki voittavat

18/8/2023

“Tapauksen Rakkaudesta lajiin” -asiakaskokemuspelin tavoitteena on tehostaa uuden asiakaskokemusmallin omaksumista, edistää parhaiden käytäntöjen jakamista työntekijöiden kesken sekä tarjota hauskoja yhteisiä hetkiä.

GYRO osaksi pohjoismaista tapahtumamarkkinointi- toimistoa Liwlig Groupia

26/6/2023

Liwlig Group hankki enemmistöosuuden arvostetusta norjalaisesta tapahtumayrityksestä Gyro AS:stä vahvistaakseen asemaansa markkinoilla ja laajentaakseen palveluitaan. Jännittävä siirto Pohjoismaiden johtavalle toimistolle.

LIWLIG - POHJOISMAINEN TAPAHTUMAMARKKINOINTITOIMISTO // SUOMI - RUOTSI - NORJA - TANSKA - GLOBAALI // ME TEEMME TAPAHTUMISTA TAPAUKSIA

YHTEYSHENKILÖT