TAPAUS aloitti toimintansa New Yorkissa huhtikuussa 2022. Tapauksen SVP, North America Janne Hakkarainen kertoo blogissaan, miltä suuri maailma näyttää tapahtuma-ammattilaisen silmin.
Vauhdikas vuosi Amerikassa
Brooklynin sillan ylitys Manhattanille tullessa on joka kerta elämys. Aivan erityinen se oli vuosi sitten, kun sateisena torstai-iltana ajelimme lentokentältä kohti uutta Amerikan kotia. Matka tuosta hetkestä taksin takapenkillä tähän päivään on ollut pitkä mutta mennyt sitäkin nopeammin. Amerikkaa ei ole vielä valloitettu, mutta Tapauksen lippu liehuu jo sen kamaralla.
Matkan ensimmäiset tavoitteet saavutettiin viime maaliskuussa kun sain henkilökohtaisen työluvan. Sen jälkeen olemme tehneet sitä, minkä takia rapakon taakse alun perin lähdimmekin: järjestäneet tapahtumia. Tässä kerron yhden alan ammattilaisen näkemyksiä siitä, miten homma Amerikassa toimii verrattuna vaikka Suomeen – vai onko eroa ensinkään.
We are live – mitä on tullut tehtyä
Ensimmäiset työkeikat täällä tuntuivat aika ihmeellisiltä. Syy ei ollut pelkästään uudessa paikassa vaan myös siinä, että samaan aikaan maailma alkoi pikkuhiljaa avautua koronasulkujen jälkeen. Olin siis ylipäänsä unohtanut, kuinka hektisiä ja kokonaisvaltaisia livetapahtumapäivät olivatkaan. Työ todellakin tuntui koko kropassa – ja mikäs sen parempaa, sillä olen aina ollut suurien tunteiden ja tuntemuksien puolestapuhuja.
Olemme päässeet jo näiden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana järjestämään tapahtumia laajalla skaalalla. Olemme olleet rakentamassa messuosastoa legendaariseen New Yorkin Messukeskukseen eli Javits Centeriin, järjestäneet asiakastapahtuman Manhattanin Sohossa, valloittaneet taas uuden maan henkilöstötapahtumalla Torontossa, hyödyntäneet Dallasissa ”Teksasin kokoista” LED-studiota virtuaalitapahtumassa… Ja tässä oli vasta jäävuoren – vai pitäisikö sanoa pilvenpiirtäjän – huippu.
Tapauksen konsepti toimii myös jenkkiaksentilla
Vaikka välillä tuntuu, ettemme ole niin sanotusti päässeet edes kunnolla käyntiin, ensimmäinen reilu puoli vuotta vahvistaa jo sen, ettei Tapauksen tekeminen kalpene globaalissakaan vertailussa: vielä ei ole tullut vastaan sellaista keikkaa, jota emme olisi pystyneet toteuttamaan resurssien tai osaamisen puutteen takia.
Täällä Yhdysvalloissa, samoin kuin kaikkialla missä toimimme, TAPAUS on kokonaisvaltainen tapahtumakumppani, eli idean, suunnittelun ja toteutuksen lisäksi asetamme yhdessä asiakkaiden kanssa tapahtuman mittaamiskelpoiset tavoitteet ja todennamme niiden toteutumisella tapahtuman arvon ja merkityksen. Sloganimme ”We turn moments into momentum” on vaikea kääntää suomeksi, mutta onneksi täällä isossa maailmassa ei tarvitse edes yrittää. 🙂
Olemme kuitenkin pitäneet kehutun luovan tuotteemme, eli ideoinnin ja konseptoinnin, Suomessa. Tämän vaiheen jälkeen paikallinen tuotantotiimimme toteuttaa tapahtuman hyödyntäen tarvittaessa laajaa kumppaniverkostomme. Vastaan itse Yhdysvaltain-osastomme projektinhallinnasta ja paikallisten tuottajien resursoinnista.
Onko Amerikassa kaikki suurempaa myös tapahtumissa?
Oman kokemukseni mukaan on. Tiistai-illan New York Rangersin matsi Madison Square Gardenissa on huomattavasti tuotteistetumpi ja tapahtumallisempi kuin arkipäivän jääkiekkopeli Pohjoismaissa. Tämä ei toki tarkoita, että tapahtumia organisoitaisiin välttämättä paremmin kuin esimerkiksi Suomessa, mutta joka tapauksessa täällä järjestetään yleisesti enemmän ja isompia (ja kalliimpia) tapahtumia kuin Euroopassa. Tämä valtava markkina on jälleen avautumassa, joskin hieman Eurooppaa hitaammin. Yleisesti näkymät ovat kuitenkin lupaavat, ja alalle ennustetaan eräänlaista koronan jälkeistä kulta-aikaa.
Tapahtuma on tapahtuma maasta riippumatta, mutta jos sellaisen haluaa järjestää Amerikassa, toimiminen paikallisen kumppanin kanssa auttaa välttämään perinteiset sudenkuopat esimerkiksi hinnoitteluun liittyen. Täkäläinen kulttuuri on myös monesti raaempi kuin Suomessa, jossa monesta asiasta voi sopia suoraan ja hyvillä suhteilla pääsee ongelmatilanteissa pitkälle.
Tässä on ehkä myös asia, jonka me pohjoismaiset toimijat voimme viedä uudelle mantereelle: lyhyen kokemukseni perusteella täällä on mahdollista erottua joukosta hyvällä asiakaspalvelulla, sillä että on aidosti valmis joustamaan, auttamaan asiakasta ja tekemään vähän enemmän kuin mitä on sovittu, eli ylittämään odotukset positiivisesti. Tapauksen osalta tämä tarkoittaa sitä, että palvelulupauksemme on sama, olimmepa sitten Washingtonissa tai Vantaalla.