Tapauksen luova johtaja Lauri Vassinen: Pysytään yhteydessä

Huhtikuun alussa tapahtuma syntyi uudelleen TAPAUS Oy:n järjestämässä virtuaalitapahtumassa. Katso tallenne tästä,  jos et ollut linjoilla ja aihe on relevantti tässä hetkessä, kun toistemme fyysinen kohtaaminen on olosuhteista johtuen käytännössä kiellettyä. Ajatukseni on tässä nostaa hieman tuon päivän antia ja sen taustoja.

Maaliskuun alussa mietiittiin käsien pesua samalla, kun vielä railakkaasti tampattiin after skissä. Hetken päästä yritykset kilpaa uudelleenvälistivät logojaan erilleen, kun “social distancing” oli sen hetken terävin oivallus. Nyt taas muutaman viikon viisaampana voisi käyttää hetken asiaan, joka tuijottaa meitä peilistä jälleen yhden yksin tai pienellä porukalla vietetyn etätyöpäivän jälkeen. Ihminen on laumaeläin. Me haluamme ja hakeudumme toisten ihmisten seuraan. Me haluamme kuulua johonkin isompaan. Juuri nyt tuota ihmisen parasta ominaisuutta rajoitetaan aivan ennennäkemättömillä tavoilla, ja ajoittain vaakakupissa tuntuu olevan myös yksilön vapaus liikkua ja olla ilman valvontaa.

Kun emme voi kokoontua fyysisesti, niin vuorovaikutukselle täytyy löytää uusia keinoja

Mutta nyt varsinaiseen asiaan. Eli siihen yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Kun emme voi kokoontua fyysisesti, niin vuorovaikutukselle täytyy löytää uusia keinoja. Tahdoimme tai emme, olemme kaikki ottaneet parin kuukauden aikana eksponentiaalisen digiloikan, jota tuskin on nähty GSM-verkon, tekstiviestin ja matopelin synnyn jälkeen. Olemme joutuneet kärsivällisesti välittämään sanomaamme pätkivän kuvayhteyden ylitse ja laittamaan sen web-kameran päälle. Ehkä jo lyhyessä ajassa olemme näiden välineiden avulla kokeneet jotain mieltä keventävää ja viihdyttävää, kun pääsimme kurkistamaan kollegojemme koteihin ja vitsailemaan siitä, kenellä on housut jalassa ja kenellä ei.

Onneksi ihminen on todella sopeutuvainen ja kekseliäs. Se määrä luovaa energiaa, mitä tämä kotona oleminen on jo synnyttänyt valaa uskoa, että yhdessä koetut asiat ovat se liima, joka tulee pitämään meidät loppuviimein kasassa. Nyt on erityisen tärkeää kohdistaa huomio tähän yhteyteen. Luovuus on se taika jonka avulla me pystymme pitämään toistemme mielenkiinnon yllä. Perheet, ystävät, harrastusporukat, työyhteisöt, yritykset ja brändit. Kaikkiin edellä mainittuihin pätee sama, yhteiset jaetut kokemukset. Jos lamaannumme, etäisyys välillämme kasvaa. Yrityksen tärkein voimavara eli työntekijät etääntyvät yrityksestä ja kulttuurista samalla, kun asiakkaat ja kumppanit ajautuvat myös kauemmaksi unohduksen ulapalle.

”Luovuus on se taika jonka avulla pystymme pitämään toistemme mielenkiinnon yllä”

No alt text provided for this image

Tulossa on virtuaalisten kohtaamisten uusi aalto, jonka aikakauden tekijät tullaan muistamaan.

Siis sanoista tekoihin. Rohkeasti, ketterästi ja kokeillen. Luodaan puitteita ja mahdollisuuksia vuorovaikutukselle, jossa jaetaan tietoa, luodaan tunteita, yllätetään ja viihdytään. Nyt käsillä on aikakausi, jolloin kohtaamiset ja jaetut kokemukset tullaan määrittämään uudelleen, ja osa näistä asioista muuttuu uudeksi normaaliksi. Tulossa on virtuaalisten kohtaamisten kiinnostava uusi aalto. Tekijät tullaan muistamaan.

Sain mahdollisuuden olla ensimmäistä kertaa ikinä TAPAUS Oy:n virtuaalistudion live-lähetyksessä, esittämässä meidän ammattilaisten koostaman katsauksen siihen, millaisia toteutuksia tässä on nyt jo noussut pintaan. Osa luonnollisesti ajalta ennen näitä olosuhteita, mutta henkilökohtaisesti iloa minulle tuotti esimerkki Japanista, missä päättäjäisjuhlien peruuntuessa oppilaat olivat rakentaneet koulunsa uudestaan Minecraftissa ja kokoontuivat yhteiseen kouluvuoden päätöstilaisuuden pelin maailmassa. Lue aiheesta lisää BBC:n artikkelista: https://www.bbc.co.uk/newsround/51930728

No alt text provided for this image

Kuva: https://twitter.com/backyennew

Ps. Loppuun on vielä aivan pakko hehkuttaa sitä intohimoa, heittäytymistä ja innostusta millä meidän oma virtuaalitapahtuma toteutettiin. Kiitos kaikki osalliset! 9 päivää ennen tilaisuutta koko ajatus oli vasta kynää paperilla. Tavallaan ikävöin myös aikoja kun ideat ja kampanjat syntyivät cocktail-nenäliinoihin tai pöytäliinoihin eli toivottavasti tulemme kohtaamaan toisemme myös IRL ja pian.

Tästä se lähti.

No alt text provided for this image

Tekemistä vaille valmis.

No alt text provided for this image

Lauri Vassinen

Chief Creative Officer, TAPAUS

lauri.vassinen@tapaus.fi

Copyright © 2023 TAPAUS